Asema

Poimintoja viihteen paremmalta puolelta

Sleepy Hollow – 1. tuotantokausi (2013–)

SLEEPY HOLLOW julkkaVaikka Washington Irvingin The Legend of Sleepy Hollow -novelli (1820) on jo iäkäs, se elää ja voi hyvin populaarikulttuurin hedelmällisessä maaperässä. Olen ymmärtänyt, että Irvingin novellia on luetettu erittäin ahkerasti Yhdysvaltojen peruskouluissa, joten ei ole ihme, että tarina tunnetaan edelleen hyvin rapakon toisella puolella muutoinkin kuin adaptaatioiden kautta. Uusia mukaelmia pukkaa ulos edelleen, ja mikäs siinä, jos adaptaatio on nykykatsojan näkökulmasta omaperäinen ja kiinnostava. Tänä päivänä eittämättä tunnetuin sovitus novellista on Tim Burtonin elokuva Päätön ratsumies.

Uusin tulokas adaptaatioiden saralla on Sleepy Hollow -sarja, jossa yhdistellään fantasian, historiallisen fiktion, poliisisarjan ja goottilaisen kauhun lajityyppejä. Myöskään huumoria eivät Sleepy Hollow’n tekijät ole unohtaneet.

Vaihtoehtohistoriaa ja ripaus Raamattua

Sarjan tapahtumat sijoittuvat tämän päivän Yhdysvaltoihin. Vuonna 1781 kuollut ja kuopattu ratsumies herää yllättäen eloon ja alkaa mekkaloida rauhallisessa Sleepy Hollow’n kaupungissa. Kirves heiluu, päitä putoilee. Yhtä jalkaa päänsä menettäneen hevosmiehen kanssa haudasta nousee brittiläissyntyinen sotilas Ichabod Crane (Tom Mison), joka on myös päätynyt hautaan 1700-luvun loppupuolella ja joka näin ollen kokee 2000-luvun Amerikassa melkoisia kulttuurisokkeja.

SLEEPY HOLLOW mills ja crane

Abbie ja Crane palaavat rikospaikalle.

Juuri Cranen ja nykymaailman törmäyskurssista saadaan riivittyä sarjaan melkoisesti huumoria. Hauskat uuden ja vanhan maailmankuvan kohtaamiset painottuvat etenkin sarjan ensimmäisiin jaksoihin, mutta humoristinen pohjaväre säilyy onneksi tuotantokauden loppuun asti. Eräs ensi jaksojen hauskimmista tilanteista nähdään, kun Cranen aisapariksi ilmestyy tummaihoinen poliisi Abigail ”Abbie” Mills (Nicole Beharie). Crane hämmentyy aluksi siitä, että mustat orjat on vapautettu ja että naiset käyttävät housuja. Toivuttuaan yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamasta järkytyksestä Crane saa selville, että Abbie ei ole mikä tahansa rivisinivuokko: hänen on nuoruudessaan kohdannut jotakin sellaista, mikä tuntuu liittyvän kiinteästi Sleepy Hollow’ssa liikkuviin, pimeisiin voimiin.

Pian tapahtumiin alkaa ilmestyä raamatullisia elementtejä. Crane ja Mills tajuavat, että kaupungissa riehuva päätön ratsumies onkin yksi Ilmestyskirjan neljästä ratsastajasta, hallavan hevosen selässä ratsastava Kuolema. Sinänsä kömpelöä on, että Ilmestyskirjassa Kuolema on ratsastajista viimeinen, Sleepy Hollow’ssa taas ensimmäinen, eräänlainen portinavaaja – mutta raamatullisten detaljien oikeellisuudesta viis, kun kyseessä on parhaaseen katseluaikaan esitettävä viihteellinen sarja.

SLEEPY HOLLOW ase

Päätön ratsumies osaa käyttää sarjatuliaseita.

Sarja alkaa erikoisena poliisisarjan ja yliluonnollisen kauhun sekoituksena, mutta alkaa saada yhä laajemman skaalan geneerisiä sävyjä sitä mukaa kun tarinassa edetään pidemmälle. Mukaan ilmestyy uusia henkilöhahmoja niin Cranen kuin Millsinkin lähipiiristä. Koko Yhdysvaltain sisällissodan ajan historia ja eritoten George Washingtonin hahmo joutuvat perusteellisen uudelleentarkastelun kohteeksi.

Sleepy Hollow vaatii katsojaltaan jonkin verran tietämystä taustakontekstin suhteen. On hyvä, jos katsoja muistaa edes suunnilleen, mistä Yhdysvaltain sisällissodassa oli kyse – peruskoulun oppimäärään kuuluvat tiedot riittävät hyvin. Myös Raamatun ja etenkin Ilmestyskirjan edes suurpiirteinen tuntemus on eduksi. Jos nämä viitekehykset ovat täysin vieraita, voi katsojan olla hankala pysytellä kärryillä sen suhteen, mitä oikeastaan tapahtuu ja miksi. Periaatteessa kaikki tarvittava tieto löytyy sarjasta, mutta Crane ja Mills laskettelevat faktat tiskiin yleensä sellaisella tahdilla, että tiedon sisäistäminen voi jäädä puolinaiseksi, mikäli konteksti on täysin vieras. Molemmilla hahmoilla on jatkuva hinku päästä toimimaan, eikä puheille tahdo riittää aikaa.

Enemmän on vähemmän

Kokonaisuuden suurin ongelma on se valtava hahmojen ja muun kaman määrä, joka yhteen tuotantokauteen on ängetty. Etenkin erilaisia yliluonnollisia olentoja on keksitty yli sarjan todellisen tarpeen. Muutama mörkö esiintyy vain yhdessä jaksossa hävitäkseen sitten lopullisesti (tai, kuka tietää, ilmestyäkseen taas kuin tyhjästä joskus tulevien tuotantokausien mittaan). Välillä Mills ja Crane alkavat jahdata pieteetillä olentoa, joka on koko tuotantokauden kattavan tapahtumaketjun kannalta vain mitätön kuriositeetti. Näin ollen useita jaksoja kuluu epämääräisen hillumisen ja häröilyn merkeissä ilman mitään kunnollista määränpäätä. Tuotantokauden alusta loppuun kantava punainen lanka jää liiaksi piiloon krumeluurin alle.

Visuaalisesti Sleepy Hollow noudattelee melko samantyyppistä goottilaista yleisilmettä kuin Burtonin menestyselokuva: on metsää, sumua, puiden välissä vilahtavaa neitokaista ja hautausmaata. Sen lisäksi mukana on enemmän ja vähemmän kiehtovan näköisiä mörköjä ja möttiäisiä. Mitä mörköjen visuaaliseen toteutukseen tulee, oma suosikkini on sarjan pääpahis Molok, eräänlainen Predatorin ja vuohipukin kermanvärinen välimuoto. Tämän hahmon kuvauksessa luotetaan fiksusti näkymättömyyden estetiikkaan: Molokia ei paljasteta katsojan silmille koko komeudessaan, vaan se nähdään vain suttuisena vilauksena.

SLEEPY HOLLOW moloch

Molokista nähdään vain vilaus siellä, toinen täällä.

Välillä tekijöiden ote lipsuu, jolloin tuloksena on halvan näköistä mössöä. Sarjan kolmosjakso on hyvä esimerkki tästä. Jakson päämörkö, Ro’kenhronteys-niminen henkiolento, on Enochian Crescentin lavailmettä ja industrial-goottien klubilookia yhdistelevässä ulkomuodossaan vielä melko pikantti ilmestys. Mutta kun Abbie ja Crane sidotaan huolimattomasti valaistun operaatiohuoneen pöydälle epäkäytännöllisen vähissä vaatteissa voidakseen peitota kyseisen henkiolennon unien valtakunnassa, on vaikutelma jo surkuhupaisa. Myös nelosjakson omituinen hornankattila sikiövaiheessa lilluvine CGI-hirviöineen jää köykäiseksi yritykseksi tuoda katsojien silmien eteen jotain uutta ja kiinnostavaa. (Täältä voi lukea lisää Sleepy Hollow’n hirviöistä, mutta varoituksen sana: linkin avatessaan kohtaa väkisinkin muutamia spoilereita.)

Sarjan toisen tuotantokauden jaksot pyörivät paraikaa sarjan kotimaassa Yhdysvalloissa. Toisen kauden Suomen-levityskuvioista ei asemalaisille tähän mennessä ole kantautunut tietoa.

Sleepy Hollow’n ensimmäinen tuotantokausi pitää sisällään huomattavasti suuremman määrän onnistumisia kuin lapsuksia. Tästä huolimatta Asema ei myönnä tuotantokaudelle seriffintähtiä.

Sarjasta on ilmestynyt vastikään Fox-Paramount Home Entertainmentin julkaisema DVD.

Hyvät:
– Tuore ja omaperäinen mukaelma vanhasta tarinasta
– Muutama komeasti toteutettu kauhuolento

Pahat:
– Jatkuvuusongelmat: monien jaksojen tarinat tuntuvat jäävän ikävästi kesken, ja pitkänkin kaavan mukaan sisään ajetut hahmot voidaan unohtaa kokonaan
– Hahmojen määrä: vähemmälläkin olisi tultu toimeen

Rumat:
– Paikoin visuaalisesti nuhjuinen ja halpa ilmiasu

Kenelle: Yliluonnollisen, pehmeämmän tason kauhun ja jännityksen ystäville.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: