Asema

Poimintoja viihteen paremmalta puolelta

Riivattu (2010)

riivattu julkkaEn olisi vielä jokin aika sitten uskonut sanovani näin, mutta kauhuohjaaja James Wanin kädenjäljen alkaa jo erottaa – ja hyvä niin. Mies nousi suhteellisesta tuntemattomuudesta suuren yleisön tietoisuuteen Saw-elokuvilla, joista ensimmäisen – ja samalla parhaan – hän ohjasi ja loput tuotti. Saw-ohjauksen jälkeen Wan suuntautui yliluonnolliseen kauhuun, ja kirouksista sekä riivauksista alkoi tulla hänen elokuviensa peruselementtejä. Koska yritän pitää Wanista, pinnistelen voidakseni unohtaa sen tosiasian, että hänen ansioluetteloonsa kuuluu myös Fast & Furious 7. Netflixillisille lukijoille vinkkinä, että Wanin tuotantoa palvelusta löytyy neljän elokuvan verran: Saw, trilleri Death Sentence, Kirottu (josta kirjoitin jokin aika sitten toisaalla) sekä tämän tekstin varsinainen aihe, vuonna 2010 ensi-iltaan tullut Riivattu.

Riivattu pyörähtää käyntiin varsin perinteisenä kummitustaloelokuvana: Lambertien perhe muuttaa suureen taloon, jossa on kaksi kerrosta, komea avoportaikko ja ullakko. Ja tietenkin talossa alkaa tapahtua kummia. On outoja ääniä, nurkissa vilahtelevia varjoja ja muuta sellaista, joka tekee ajatuksen suuressa omakotitalossa asumisesta aika vastenmieliseksi. Ilmiöt keskittyvät ennen kaikkea perheen poikaan Daltoniin (Ty Simpkins). Eräänä aamuna Dalton ei herää yöuniltaan – hän on vaipunut erikoiseen, koomaa muistuttavaan tilaan. Daltonin tilan ja outojen ilmiöiden säikyttämä äiti Renai (Rose Byrne) alkaa olla jo vakuuttunut, että talossa kummittelee. Isä Josh (Patrick Wilson) suostuu muuttamaan, joskin hieman vastentahtoisesti.

Oudot ilmiöt eivät kuitenkaan häviä muuton myötä, eikä Dalton osoita heräämisen merkkejä. Samaan tapaan kuin Wanin Kirottu-elokuvassa, vanhemmat joutuvat myöntämään, että muuttaminen ei ratkaise perheen ongelmia. Onneksi Joshin äidillä Lorrainella (hurmaava Barbara Hershey) on kontakteja paikalliseen Ghostbustersiin.

INSIDIOUS-lattialla

Koomailevan Daltonin hoitaminen on paikoin sotkuista hommaa. Kuvassa vanhemmat Josh ja Renei.

Ripaus huumoria

Peruskauhuelokuvaa pikantimman säväyksen elokuvalle antavat yliluonnollisiin ilmiöihin erikoistuneen tutkimusporukan vasen ja oikea käsi, Specs (Leigh Whannell) ja Tucker (Angus Sampson). Pojat kinastelevat jatkuvasti siitä, kumman työ on tärkeämpää keikan kannalta. Uskon, että nämä hahmot jakavat mielipiteitä – minä pidin heistä kovasti. Harmillista kyllä, kokonaisuudesta tulee tällaisenaan se vaikutelma, että kinastelevia apumiehiä olisi ollut tarkoitus käyttää elokuvassa enemmänkin: hahmoja on selvästi kursittu kasaan huolellisesti, mutta lopulta ruutuaikaa heille liikenee vain vähän.

INSIDIOUS-pojat

Specs ja Tucker – mormoneja vai Von Thronstahl -faneja?

Paitsi hyvää huumorintajua, myös erinomaista kulttuurintuntemusta osoittaa Tiny Timin Tip Toe Thru the Tulips -esityksen käyttäminen elokuvan ääniraidalla. Ilmeisesti elokuvan pääasiallinen riivaajahahmo on kovakin Tiny Tim -fani, enkä sinänsä yhtään ihmettele, miksi. Pois alta, noisemiehet ja black metal -muusikot – Tiny Tim onnistuu luomaan riipivämpiä äänimaailmoja kuin kukaan teistä. Mikäli Tiny Tim ei ole ennestään tuttu hahmo, tätä linkkiä klikkaamalla saat tietää hänestä ja hänen musiikistaan kaiken oleellisen.

Omaperäistä, muttei aivan uskottavaa

Riivattu on kummallinen yhdistelmä kökkäreisen kliseistä kauhuelokuvailmaisua ja kiinnostavia, lähes nerokkaita ratkaisuja. Elokuvalla on kaunis ja kiehtova velka vanhan ajan B-elokuvien analogiselle säikyttelylle. Pääasiallinen kauhistuksen lähde, nimettömäksi jäävä demonihahmo on kaikessa kaameudessaan ja kotikutoisuudessaan visuaalisesti todella kiehtova olento, jonka naamaa miettien vietin elokuvan katsottuani parikin unetonta yön tuntia. Demonihahmon pärställä ei mässäillä esittelemällä sitä jatkuvalla syötöllä, vaan hän vilahtaa näkyvillä nopeasti silloin tällöin.

INSIDIOUS-naamari

Elise Rainier (Lin Shaye), elokuvan opas henkimaailmaan, on astetta teollisemman meiningin ystävä. Kaasunaamari on hauskan näköinen, mutta jää himppusen epäselväksi, mitä käytännön hyötyä siitä on.

Vaikka keskivertoa viihdyttävämmästä kauhupätkästä onkin kyse, mitään modernin kauhun riemujuhlaa Riivattu ei ole. Asiat tapahtuvat turhan kitkattomasti, eikä näyttelijäntyö aina ole täysin uskottavaa. Etenkin elokuvan alku tuntuu kaikessa hiljaisuudessaan (alkupuolella musiikkia käytetään varsin säästeliäästi), hailakoissa väreissään ja runsaan hyppyleikkauksen vuoksi kovin tylsältä ja kolkolta. Ja kun varsinainen ryminä alkaa, ei voi kuin todeta, että kliseistä vapaata ja samalla pelottavaa kauhuelokuvaa taitaa olla nykyään mahdoton tehdä.

Elokuvan lopussa monia henkilöhahmoihin ja outoihin ilmiöihin liittyviä kysymyksiä jää ratkaisematta, mutten ole varma, voiko sitä pitää tässä tapauksessa suurenakaan puutteena. Viime vuonna ensi-iltaan tullut Insidious: Chapter 2 luultavasti vähintäänkin sivuaa näitä seikkoja. Jatko-osaa ei tietääkseni ole levitetty Suomessa. Ainakin elokuvan traileri antaa syytä uskoa, että kyseinen elokuva on yksi niistä jatko-osista, jotka olisivat saaneet jäädä tekemättä.

SeriffinTahti1Tietyistä puutteista huolimatta Riivattu on katsomisen ja kehujen arvoinen kauhuelokuva, ja niinpä Asema siunaa sitä yhdellä seriffintähdellä.

Hyvät:
– Tyylikkäästi vaihteleva kerronnan rytmi
– Kosketuspinta huumoriin
– Tiny Tim -musiikkilaina
– Kiinnostava metafyysinen maailmankuva

Pahat:
– Ei-niin-osuva suomalainen levitysnimi

Rumat:
– Kamalan ihana, punanaamainen demoni

Kenelle: Niille, jotka pitävät mittavampien budjettien kauhuelokuvista ja niiden siistitystä ilmeestä. Myös kaikenlaisen riivauskauhun ystäville.

Elokuva on katsottu arvostelua varten Netflixistä.

Mainokset

One response to “Riivattu (2010)

  1. Paluuviite:Jurassic World (2015) | Asema

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: