Asema

Poimintoja viihteen paremmalta puolelta

Miksi Gavin Baddeley on väärässä, eli spoilereista ja elokuvakritiikkien merkityksestä

Miksi lukea elokuvista, jos niitä voi katsoa itse?

Hyvä kysymys. Suurin osa Aseman lukijoista pystynee vastaamaan kysymykseen jollakin tavoin, koostuuhan blogin sisältö pääasiallisesti elokuva- ja sarja-arvosteluista.

Populaarikulttuurin tahmaisen puolen asiantuntemisessa kunnostautuneella Gavin Baddeleylla on asiasta vahva mielipide. Hän kertoo, miksi hän ei lue elokuva-arvosteluja. Baddeleyn pointti on tämä:

I can’t think of a single film journalist – pro, amateur, or anywhere inbetween – who I trust not to spoil the movie. – – Let me put it this way. If I don’t want to see a film, I won’t give a shit about what happens. If I haven’t seen it but want to, I don’t want to be told what happens. If I have seen it, what’s the point in telling me what happens?

Tämä Baddeley-sitaatti on sellainen terveen järjen musta aukko, että siitä saadaan tolkkua parhaiten, kun asiaa pohditaan lause kerrallaan. Siispä dissektiovälineet esiin ja hommiin: miksi elokuvista kannattaa lukea spoilereita pelkäämättä?

Whodunit-rakennetta mukaileva leffa on helppo spoilata. Memento on yksi niistä elokuvista, jonka spoilaaminen on oikeasti todella ilkeä temppu.

Whodunit-rakennetta mukaileva Memento on yksi niistä elokuvista, joiden spoilaaminen on oikeasti ilkeä temppu.

Ensimmäinen syy: Jyvät akanoista

If I don’t want to see a film, I won’t give a shit about what happens.

Mistä Baddeley tietää, haluaako hän nähdä elokuvan, mikäli hän ei lue elokuva-arvosteluja? Maailmassa tuotetaan joka vuosi valtava määrä elokuvia, eikä niitä kaikkia voi ummehtuneinkaan elokuvanörtti katsoa. Karsimalla ne lajityypit, jotka eivät omaa sydäntä lämmitä, saa melkoisen määrän nimikkeitä pyyhittyä katsottavien listalta. Silti apuja tarvitaan.

Olen katsonut itse paljon (hyviä) elokuvia tuttavien suositusten perusteella. Näistä suosituksista on hyötyä vain, jos suositus perustellaan. Se tieto, että kaveri X tykkäsi elokuvasta Y, ei sinällään merkitse mitään – haluan lisäksi tietää, miksi hän piti elokuvasta. (Tästä syystä esimerkiksi Helsingin Sanomien julkaisemien elokuvatähdityksien, joiden oheen ei liitetä mitään sanallista arviota, informaatioarvo on pyöreä nolla.) Ne seikat, jotka ovat vedonneet kaveriini, saattavat olla sellaisia, joita en itse voi elokuvissa sietää, ja suosituksesta voi lopulta tulla hyvä syy pysytellä kaukana koko elokuvasta. Ja kun kaveri avaa sanaisen arkkunsa kuvaillakseen, mistä elokuvassa piti, ollaankin taas spoilerivaaran äärellä.

Onko Baddeley sitten pelkän markkinointimateriaalin armoilla? Takakansitekstit ja puffit sisältävät joskus riipivän hirveitä spoilereita – trailereista puhumattakaan. Lisäksi on hyvä muistaa, että markkinointimateriaalin tehtävänä ei ole välittää puolueetonta tietoa elokuvan sisällöstä tai laadusta vaan markkinoida eli edistää myyntiä. Jokainen meistä tietää, kuinka kammottavan huonostakin elokuvasta voidaan saada aikaiseksi kiinnostava ja jännittävä traileri tai komea juliste. Elokuvakritiikit ovat oikeastaan olemassa juuri siksi, jotta eetterissä liikkuvalle kaupalliselle informaatiolle saadaan vastavoima. Markkinoinnin, puskaradion ja kritiikkien muodostaman kokonaiskuvan pohjalta lähtökohdat arvioida sitä, kannattaako elokuvaa katsoa, ovat jo melkoisen kattavat.

Toinen syy: Hyvään arvostelijaan voi luottaa

If I haven’t seen it but want to, I don’t want to be told what happens.

Tämä on Baddeleyn käsityksistä kaikkein ongelmallisin. Tarina on suurimmalle osalle katsojista se luontevin tapa lähestyä ennestään vierasta teoskokonaisuutta. Siksipä on sekä kriitikolle että lukijalle käytännöllistä, että elokuva-arvosteluissa elokuvan juonta kuvaillaan lyhyesti ja sopivan ylimalkaisesti, jotta lukijalle selviäisi, millainen on elokuvan runkona toimiva tarina. Elokuva-arvostelua on lähes mahdoton kirjoittaa kertomatta juonesta mitään. Onkohan Baddeley koskaan itse yrittänyt?

Yhdestä asiasta olemme Baddeleyn kanssa varmasti samaa mieltä: ne elokuva-arvostelut, joissa ei ole muuta sisältöä kuin alusta loppuun tai melkein loppuun selostettu juoni, ovat paskoja. Itse asiassa tällaisia ”arvosteluita” ei pitäisi kutsua arvosteluiksi lainkaan. Arvostelun tehtävä on paitsi kuvailla, myös analysoida ja arvottaa. Älkääkä sanoko, että niissä tekstin loppuun läimäistyissä tähdissä on tarpeeksi arvottamista.

Hyvin kirjoitetut elokuvakritiikit eivät spoilaa elokuvaa. Niissä käsitellään elokuvan tarinaa vain sen verran kuin aiheen, teeman, henkilöhahmojen ja muiden elokuvan aspektien käsittelyn kannalta on välttämätöntä. Niissä ei siis vuodateta elokuvan tarinaa alfasta omegaan, vaan valotetaan tarinan lähtökohtia ja alkuvaiheita siinä määrin kuin kirjoittaja katsoo tarpeelliseksi. Tässä suhteessa kriitikolta vaaditaan arviointikykyä sen suhteen, mitä arviossa on hyvä mainita ja mitä ei. Lukijaltakin vaaditaan jotain: hänen on kyettävä luottamaan kriitikkoon.

Kolmas syy: Spoileri ei (yleensä) pilaa elokuvaa

Joskus kuitenkin käy vahinko. Satut lukemaan huonosti kirjoitetun elokuva-arvostelun tai todistamaan vahingossa keskustelua, jossa tietyn elokuvan loppuratkaisu paljastuu. Ei hätää: väitän, että maailmassa on melko vähän elokuvia, jotka menevät pilalle, mikäli katsoja saa etukäteen tietää, kuinka elokuva päättyy. En mielelläni edes puhu tässä yhteydessä elokuvan pilalle menemisestä. Mieluummin puhun katsomiskokemuksen muuttumisesta.

On kuitenkin muistettava, että kunkin henkilökohtainen asenne vaikuttaa paljon. Ne, joilla on taipumusta masokismiin, päättävät heti spoilerin uhriksi jouduttuaan, että elokuva meni nyt aivan pilalle. Masokisteille on turha selittää, että ei se nyt ehkä mennytkään pilalle, ehkä voit edelleen nauttia kyseisestä elokuvasta. Kyse on nimenomaan päätöksestä. Jos päätät, että vituttaa, niin sitten vituttaa. Jos päätät, ettet välitä, et välitä. Jos tykkäät ottaa spoilerit raskaasti, antaa mennä – itsehän siitä kärsit. Toivotan ankeaa loppuelämää.

Voit kuitenkin valita toisin, päättää olla välittämättä spoilerista ja katsoa elokuvan joka tapauksessa. Tällöin katsot elokuvaa hieman eri tavalla. Kysymys siitä, ”mihin tapahtumat päättyvät”, vaihtuu toiseen kysymykseen: ”Kuinka lopputilanteeseen päädytään?” Tällainen katsomisen tapa ei vastaa tekijän intentiota sen suhteen, kuinka katsoja elokuvan ensi kertaa nähdessään sitä katsoo – mutta mitä sitten? Eihän tekijän ehdottama tapa katsoa ja prosessoida elokuvaa ole ainoa mahdollinen eikä välttämättä edes se antoisin.

En suinkaan tarkoita, että spoilerit olisivat positiivinen asia. Olen spoilerikammoisten kanssa samaa mieltä siinä, että spoileri vie katsojalta mahdollisuuden katsoa elokuva ilman tietoisuutta jostakin juonen kannalta erityisen oleellisesta seikasta. Erimielisyys syntyykin siinä, kuinka paljon painoarvoa tälle menetykselle annetaan. Itse en näe tätä järin vakavana asiana. En ole koskaan joutunut spoilerin uhriksi tavalla, joka olisi olennaisesti häirinnyt omaa katselukokemustani, sillä elokuvat ja sarjat ovat paljon muutakin kuin tarinaa. Vaikka juonen jännitteisyys muuttuisikin spoilerin takia, ei se tarkoita, että katselukokemuksesta tulisi jollakin tapaa epäonnistunut.

SPOILER laura

Twin Peaksissa riittää nautiskeltavaa, vaikka tietäisi, kuka murhasi Laura Palmerin. Kuinka moni on katsonut sarjan useammin kuin kerran? Oliko sarja toisella katsomiskerralla mennyt pilalle, kun juoni oli jo tuttu?

Käytin viime viikolla julkaistussa elokuva-arvostelussa ilmaisua ”tarinadiktatuuri”. Viittaan tällä käsitteellä siihen harhaluuloon, että elokuvat ovat lähinnä tarinoita ja juonta ja että muu on epäolennaista. Onneksi suuri osa katsojista oivaltaa sen, että elokuvat ovat äärimmäisen rikas ilmaisullinen kokonaisuus, jossa tarina on vain yksi osanen. Joissain tapauksissa tarina on pelkkä rakennusteline, jonka varaan elokuvan olennainen sisältö voidaan kyhätä. Käsikirjoittaja Tove Idströmin haastattelusta irtoaa aiheeseen hyvä sitaatti.

Idström poistaa varmistimen aina kuullessaan jonkun sanovan, että tarina on tärkein. ”Juoni on kaikkein vähäpätöisin osa draamaa. Tärkeintä on aihe ja tekijän väittämä maailmasta.”

Lue Idström-sitaatti vielä kerran ja pohdi sitä, kun seuraavan kerran katsot mitä tahansa elokuvaa. Toisiin elokuviin tämä periaate pätee paremmin, toisiin vähän huonommin. Mitä paremmin katsoja tämän ymmärtää, sitä immuunimpi hän on spoilereiden ”vaaroille”.

Neljäs syy: Arvostelu ≠ synopsis

If I have seen it, what’s the point in telling me what happens?

Hätäisesti ajateltuna Baddeley tuntuu olevan tässä kohtaa oikeassa. Jos olen nähnyt elokuvan, en enää kaivanne kertausta siitä, mitä siinä tapahtuu. Mutta huomaatteko, miten herttaisen olkiukon Baddeley on tähän rakentanut? Aivan kuin elokuva-arvostelut eivät olisi mitään muuta kuin synopsiksia. Huonoihin elokuva-arvosteluihin tämä saattaa toki päteä, mutta onneksi maailmassa on edelleen paljon myös asiansa osaavia kriitikoita.

Hyvin kirjoitetuissa arvosteluissa pureudutaan elokuvan pinnan alle, pohditaan kokonaisuuden merkitystä ja löydetään yhteyksiä, joita lukija ei kenties ole elokuvasta löytänyt. Hyvät elokuva-arvostelut tarjoavat siis jotakin sekä sellaiselle lukijalle, joka vasta pohtii katsomispäätöstä, että sellaiselle, joka on elokuvan jo nähnyt. Kuten sanottu, elokuva-arvostelun tehtävä ei ole ainoastaan kuvailla elokuvaa, vaan myös analysoida ja arvottaa sitä.

Vastauksen Baddeleyn kysymykseen voi siis todeta, että elokuva-arvostelut ovat toki paljon muutakin kuin ”telling what happens”, ja juuri se muu sisältö tekee arvosteluista tärkeää luettavaa myös silloin, kun arvostelun aiheena oleva elokuva on jo nähty.

SPOILER-koyaanisqatsi

Yritäpä spoilata tämä: Koyaanisqatsi.

Spoilerikammo laantuu

Onneksi Baddeley on mielipiteineen melko yksin – ihmiset eivät nimittäin enää pelkää spoilereita. Netflixin tekemän tutkimuksen mukaan 76 prosenttia amerikkalaisista pitää spoilereina elämään kuuluvana asiana (just a part of life), ja 94 prosenttia jatkaa elokuvan tai sarjan katselua, vaikka olisikin joutunut kyseistä teosta koskevan spoilerin uhriksi.

Miksi minä luen elokuva-arvosteluita? Vastaus lienee tullut jo tässä tekstissä ilmi, mutta kertauksen vuoksi: luen elokuvista saadakseni selville, mitä minun kannattaa katsoa ja mihin minun ei kannata tuhlata aikaani. Lisäksi luen arvosteluita jo näkemistäni elokuvista laajentaakseni ja syventääkseni omaa katselukokemustani: kriitikko on saattanut löytää elokuvasta sellaisia näkökohtia, joihin en ole itse kiinnittänyt huomiota. Näin ollen oma katselukokemukseni voi tulla jälkikäteen kritiikkien ansiosta entistä täyteläisemmäksi.

Toivon, että myös Aseman lukijat kokevat jotakin tämänkaltaista arvotelujemme parissa.

Mainokset

2 responses to “Miksi Gavin Baddeley on väärässä, eli spoilereista ja elokuvakritiikkien merkityksestä

  1. Maria S. 11/10/2014 19:40

    Olen viimeisen parin vuoden aikana oppinut päästämään irti tarinavetoisesta katsomisesta, sillä viihdesivustoilla viihtyvänä en voi olla spoilantumatta sarjojen ja elokuvien suhteen. Arvosteluissa ja uutisoinnissa on tietysti omat kikkansa informoida spoilaamatta liikaa; noin puoleen väliin elokuvaa, tai vähintäänkin siihen ensimmäiseen tarinan kliimaksiin saakka, on täysin hyväksyttävää kertoa arvostelussa, jo ihan premissin nimissä, mutta siitä eteenpäin aletaan olla jo kiusaamisen rajoilla. Viime aikoina on ollut hauska seurata Gone Girl -leffan markkinointia ja uutisointia, juurikin tämän spoilaamisongelman takia!

    • Jerry Kurunen 12/10/2014 00:53

      Olet hyvin oikeassa. Kikkailua se joskus vaatii tai ainakin mielikuvitusta. Joskus sanat pitää valita hyvinkin tarkoin. Onneksi kaikkeen on kuitenkin keinonsa ja lukijapalaute on aina hyvä keino auttaa seuraamaansa mediaa tässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: