Asema

Poimintoja viihteen paremmalta puolelta

Warm Bodies (2013)

warm_bodies julkkaHirviökauhun kehitystä on ollut kuluvalla vuosituhannella totisesti kiinnostava seurata. Uuden vuosituhannen vampyyritarinoille ominainen hirviöiden voimakas inhimillistyminen on levinnyt myös zombielokuviin ja -sarjoihin. Sympaattiset hirviöhahmot ovat tavallaan looginen kehityssuunta vampyyrikauhussa, ovathan vampyyrit olleet kiehtovia, kauniita ja eroottisia hahmoja varsin varhaisissakin populaarikulttuurin vampyyritarinoissa. Nyt zombitarinat näyttävät seuraavan samaa kehityskulkua. Vielä muutama vuosikymmen sitten zombit edustivat inhimillisyyden tyhjäpäistä kääntöpuolta, joka on ehdottomasti ja lopullisesti suljettu ihmiskunnan ulkopuolelle.

En olisi vielä kymmenen vuotta sitten arvannut, että zombit alkavat näin voimakkaasti lähentyä ihmiskuntaa. Minua tämä ilahduttaa: mitä kauemmas Romeron älyttömästä mömmö-örinäperinnöstä päästään, sitä tyytyväisempi olen. Zombihahmoista tulee yhä monipuolisempia ja sävykkäämpiä, ja genren mahdollisuudet laajenevat.

Yhä inhimillisemmiksi zombit muuttuvat vuonna 2013 ensi-iltaan tulleessa Warm Bodies -elokuvassa. Kyse on teiniromanssin, zombikomedian ja post-apokalyptisen elokuvan yhdistelmästä. Lajityyppikombossa on suuri riski hirvittävään ja kömpelöön sillisalaattiin. Tyylitajuisen ohjaajan ja käsikirjoitustiimin ansiosta lopputulos on kuitenkin varsin tasapainoinen ja toimiva.

Ihminen, ruumis, luuranko

Elokuvan päähenkilö on nimetön zombinuorukainen (Nicholas Hoult), joka viettää päivänsä muiden ruumiiden – kuten zombeja elokuvassa nimitetään – kanssa tyhjällä lentokentällä vaellellen. Kaupunki on zombiapokalypsin jäljiltä suurelta osin epäkuolleiden vallassa, ja katastrofista selvinneet ihmiset elelevät vahvalla muurilla ympäröidyssä linnoituksessa kaupungin keskustassa. Ruumiin elämä on hajutonta ja mautonta olemassaoloa vailla merkitystä tai päämäärää. Välillä ruumiit käyvät ruokailemassa kaupungin keskustaan rakennetun linnoituksen tietämillä. Ihmisaivot ovat ruumiille suurta herkkua, suoranaista huumetta: aivoja syömällä ruumis saa kosketuksen omaan menneeseen ihmisyyteensä ja pystyy tuntemaan jotakin. Lentokentällä hilluu myös luurangoiksi kutsuttuja zombeja, jotka ovat jo tulleet kehityskulkunsa päähän: kaikki yksilöllisyyteen ja inhimillisyyteen viittaavat merkit ovat tuhoutuneet. Luurangon tila on jokaisen zombien terminaalivaihe – tai niin ainakin uskotaan.

WARM-BODIES-bonies

Laihaa sakkia nuo luurangot.

Samaan aikaan linnoituksen sisällä zombien vastaista taistelua johtava eversti Grigio (John Malkovich) valmistautuu lähettämään joukon nuoria keräämään lääketarpeita hylätyistä rakennuksista linnoituksen ulkopuolelta. Joukkoon kuuluu myös Grigion oma tytär Julie (Teresa Palmer) ja tämän poikaystävä Perry (Dave Franco). Pahaksi onnekseen porukka törmää nälkäiseen ruumislössiin, jonka mukana myös elokuvan protagonisti vaeltaa. Hän ihastuu Julieen välittömästi ja sen sijaan että söisi tytön, ottaa hän tämän suojelukseensa. Elokuvan perusristiriita on syntynyt: tyrannimaisen ja ruumiita himokkaasti lahtaavan Grigion oma tytär tulee ruumispojan pelastamaksi.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun päähenkilö vie Julien omaa suojapaikkaansa ja laittaa Guns N’ Rosesin Patience-kappaleen soimaan vinyyliltä, Julie oivaltaa, hänen pelastajansa ei ole aivan tavallinen ruumis. Kun Julie kysyy, miksei kaveri käytä iPodia, saa päähenkilö pakistettua suustaan vastauksen: ”Parempi ääni”. Hänellä on siis mielipiteitä ja makuja, joita zombeilla ei perinteisesti ole ajateltu olevan. Päähenkilöstä alkaa nousta esiin yhä enemmän persoonallisia ja inhimillisiä piirteitä. Tämä yllättää Julien, joka on luullut ruumiiden olevan pelkkiä nälän ja vaistojen ajamia, tyhjiä ihmiskuoria. Eräs elokuvan tärkeimmistä kohtauksista on tilanne, jossa Julie kysyy päähenkilön nimeä. Kun päähenkilö ei saa suustaan muuta kuin epämääräistä ärinää, nimeää Julie tämän R:ksi.

WARM-BODIES-epäilys

R ja Julie yrittävät käyttäytyä huomaamattomasti.

Nimi on sana, joka viittaa asioihin tai ihmisiin yksilöinä. Kun päähenkilö saa nimen, hän saa samalla tunnustuksen yksilöllisyydestään. Hän ei ole enää pelkkä palanen aivojen perään kuolaavaa ruumismassaa, vaan persoonallisuus, jolla on identiteetti. Juuri identiteetin etsiminen on yksi elokuvan keskeisimmistä teemoista: alussa päähenkilö ei muista menneisyydestään mitään, eikä hänellä käytännössä katsoen ole tunne-elämää. Mitä enemmän hän viettää aikaa Julien kanssa, sitä voimakkaammin hänen identiteettinsä nousee esille. Ilman Julien ystävällistä ja lempeää suhtautumista tämä olisi mahdotonta. Tosimaailmasta löytyy paralleeli: kylmässä, torjuvassa ja negatiivisessa ympäristössä ei kenenkään identiteetti voi kasvaa. Persoonallisuus vahvistuu vain myötätuntoisessa ilmapiirissä.

Puhumisen vaikeus

Julien ja R:n suhteen alkuvaihe on hankala ennen kaikkea sen vuoksi, että R:n puhelahjat ovat sangen vaatimattomat. Elokuvan alussa ruumiiden verbaalinen kommunikaatio on parisanaisista repliikeistä koostuvaa korinaa. Julien kanssa R pystyy kuitenkin puhumaan aina vain enemmän ja älykkäämmin. Kielen ajatellaan usein muodostavan sen rajan, joka erottaa ihmisen muista olennoista. Saadessaan paremman kosketuksen kieleen R porautuu yhä syvemmälle ihmisyyteen.

Päähenkilön rajoittunut puhekyky asettaa kuitenkin elokuvantekijät varsin hankalaan asemaan. Katsoja pitäisi saada samastumaan päähenkilöön ja tämän ajatuksiin, mutta kuinka katsoja voi ymmärtää hahmoa, joka ei pysty kielelliseen kommunikaatioon? Ennen äänielokuvan keksimistä elokuvantekijöistä kehittyi melkoisia mestareita ilmaisussa, jossa henkilöhahmojen tunteet ja ajatukset täytyi välittää katsojalle ilman kielen muodostamaa siltaan. Sittemmin tällaisen vähäsanaisen tai sanattoman kerronnan taito on ruostunut pahasti.

Niinpä myös Warm Bodiesin tekijät ovat päätyneet toisenlaiseen ratkaisuun. Heti elokuvan alusta alkaen kerrontaa dominoi päähenkilön skarppi, oivaltava ja humoristinen voice-over-kerronta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, kuinka pöljästi hänen nähdään kuvaraidalla käyttäytyvän ja elehtivän. Oikeastaan vaikuttaa siltä, että voice-over-kerronnasta vastaa joku kuvaraidalla näkyvää ruumispoikaa huomattavasti älykkäämpi hahmo, joka suhtautuu ruumiiden elkeisiin ja käytökseen hivenen ironisesti. Alkumonologi, jossa voice-over-kertoja esittelee katsojalle ”itsensä” ja parhaan ystävänsä, heijastaa tätä ironiaa:

I wish I could introduce myself, but I don’t remember my name anymore. I mean, I think it started with an ”R”, but that’s all I have left. I can’t remember my name, or my parents, or my job. Although my hoodie would suggest I was unemployed. ––  This is a typical day for me. I shuffle around, occasionally bumping into people, unable to apologize or say much of anything. –– This is my best friend. By best friend, I mean we occasionally grunt and stare awkwardly at each other.

WARM-BODIES-kaverit

Sosiaalista elämää zombityyliin.

Ruumis, joka viettää päivänsä törmäillen ja murahdellen, pystyisi tuskin muodostamaan näin selkeitä ja johdonmukaisia ajatuksia. Voice-over-kerronta onkin eräänlaista ”as if” -kerrontaa: näin R kertoisi itsestään, jos pystyisi ajattelemaan kirkkaasti ja muodostamaan ajatuksensa lauseiksi. Kun tämän seikan pystyy hyväksymään, tulee voice-over-kerronnasta hauska osa kokonaisuutta.

Shakespeare nousee kuolleista

Päähenkilöiden nimet, R ja Julie, eivät suinkaan ole sattumanvaraisesti valittuja: elokuva ammentaa runsaasti juoniainesta William Shakespearen Romeo ja Julia -tragediasta. Keskeiset juonenkäänteet ja henkilöhahmojen roolit noudattelevat klassikkonäytelmän esimerkkiä uskollisesti, joskaan eivät niin uskollisesti, että juonesta tulisi täysin ennalta arvattava. Adaptaatiosta ei Warm Bodiesin kohdalla siis voi puhua, mutta pastissista ehkäpä voisi.

Shakespearen ja zombien yhdistäminen samaan elokuvaan tuntuu alkuun hurjalta ajatukselta. Jokin hirviötarinoita ja klassikkonäytelmää kuitenkin yhdistää. Molemmissa käsitellään niitä juopia, jotka erottavat eri ryhmiä toisistaan. Romeossa ja Juliassa kyse on sukujen välisestä taistelusta, Warm Bodiesissa taas ihmisten ja ruumiiden välisestä, konkreettisesta sodankäynnistä. Onko raja Capuletien ja Montagueiden, ihmisten ja ruumiiden välillä mahdollista ylittää? Vanhat sukupolvet ovat luutuneet vanhoihin ajattelutapoihin, mutta nuoria nämä käsitykset eivät ehkä ole ehtineet kangistaa. All you need is love.

SeriffinTahti2En olisi kuuna kullan valkeana uskonut Warm Bodiesin markkinoinnin pohjalta, että päätyisin antamaan elokuvalle kunnioitettavat kaksi seriffintähteä. Tyylikkään toteutuksen ja mielenkiintoisen temaattisen pohjan vuoksi näin täytyy kuitenkin tehdä.

Hyvät:
– Kiinnostava ja ennakkoluuloton lajityyppien ja aiheiden kombo
– Vahva kytkös länsimaiseen kulttuurihistoriaan
– Onnistunut yhdistelmä syviä ikuisuuskysymyksiä ja menevää viihdettä
– Nokkelat kompilaatiomusiikkivalinnat

Pahat:
– Alkupuolella junnahteleva juonikulku

Rumat:
– Paikoin kökkö, teinisaippuioille kalskahtava näyttelijänilmaisu

Kenelle: Epätyypillisten genreyhdistelmien ystäville. Myös niille, joihin perinteinen zombielokuva ei vetoa.

Elokuva on katsottu arvostelua varten Nordisk Filmin julkaisemalta DVD:ltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: